Posts Tagged ‘oma napa’

h1

Lapsiperhe harkitsee lemmikkilehmästä luopumista

lokakuu 16, 2011

Tälle viikonlopulle oli mukavia suunnitelmia, kunnes käänsin avainta virtalukossa. Konepellin alta kuului vain rohinaa ja naputusta.

Se niistä suunnitelmista sitten. Siteeraan kaksivuotiasta: haamittaa.

Kiroiltuani aloin kuitenkin miettiä, että on tämä oikeastaan aika merkillistä. Jos peltilehmä onkin pahemmin rikki, edessä ei ole suurkatastrofia, haamitusta kyllä. Mutta olemme tilanteessa, jossa auto ei yllättäen olisikaan ihan välttämättömyys.

Outoa. Olen nimittäin jotenkin oppinut ajattelemaan, että auto olisi nimenomaan pikkulapsiperheessä pakollinen.

Read the rest of this entry ?

Mainokset
h1

Pullolapsi saa ruokansa sylissä

lokakuu 13, 2011

”Ajattelin jopa, että lapsi alkaa vihata minua, kun ei saa minun tuottamaani maitoa”, toteaa tämän aamun Hesarissa pienen vauvan äiti.

Kiitämme kanssasisaria. Hyvin olemme taas onnistuneet syyllistämään ja satuttamaan, ja ihan turhaan. Read the rest of this entry ?

h1

Voiko äitiyteen hukkua? Näköjään taas pitäisi

syyskuu 16, 2011

Yhdessä kiiltäväkantisista mammalehdistäni kerrottiin, miten suurperheen Äiti ottaa omaa aikaa. Hän täyttää lasten mentyä nukkumaan vauvakirjoja ja järjestelee lasten valokuvia. Oi, mitä vastapainoa lapsiarjelle!

Muuten suht nokkelassa mammablogissa sadateltiin sitä, miten neuvolassa komennetaan huolehtimaan myös itsestä ja parisuhteesta. Ettäs kehtaavat! Kun eihän sitä Äiti sellaista ehdi, parasta luovuttaa ja keskittyä siihen ainoaan oikeaan asiaan: Äitiyteen.

Verkossa mammapalstoilla neuvotaan, kuinka hyvä Äiti ei ole erossa lapsestaan ensimmäisen vuoden aikana minuuttiakaan. Tai vielä mieluummin koskaan.

Minusta tällainen retoriikka ja toisten tuoreiden vanhempien syyllistäminen ovat jotenkin entisestään koventuneet verrattuna parin vuoden takaiseen, tässä silloisia mietteitäni. Ilmiölle on ihan oma sanakin jo; kantoliinamutsi. Read the rest of this entry ?

h1

Säikytä naapurisi; sano päivää

elokuu 12, 2011

Äitiyslomalla jopa kaltaiseni sosiaalinen eläin elää jossain määrin eristyksissä omassa kuplassaan. Minulla on ystäviä, sukua, jokunen samassa elämäntilanteessa oleva kaverikin. Asun Helsingissä, joka tarjoaa  paljon tekemistä ja tiloja lapsiperheille. Olen tyyppiä, joka juttelee tuntemattomille hiekkalaatikon reunalla. Roikun verkossa juoruamassa.

Silti menee päiviä, jolloin ei puhu kenenkään muun yli k0lmivuotiaan kuin kaupan kassan ja puolison kanssa. Read the rest of this entry ?

h1

Tervehdys, kolme lukijaani

elokuu 9, 2011

Valpuri on palannut, vaikka vielä täällä ei olekaan mitään nähtävää.

Tällä hetkellä elämässäni ei ole yhtään liikaa vapaa-aikaa. Palasin äitiyslomalta töihin ja töistä äitiyslomalle. Nyt poikasia on siis kaksi, toinen uhmaikäinen melskareino ja toinen vauva. Äiti on välillä vähän väsynyt.

Viihdyn lasteni kanssa, poikaset kun ovat maailman mahtavimpia tyyppejä ja leikin niiden kanssa ihan mielelläni päivät pitkät. En kuitenkaan viihdy erityisen hyvin kotona muuten ja kuvittelisin tässä olevan kyse jostain ihan muusta kuin vanhemmuudesta. Olen ollut huomaavinani, että pitkään kotona viihtyvillä on yleensä jokin kotiin liittyvä intohimo, siis harrastuksena esimerkiksi sisustaminen tai käsityöt tai ruuanlaitto. Tai sitten kyseessä on ihminen, joka ihan oikeasti saa tyydytystä kotitöistä jollain tasolla. En siis tarkoita, että kukaan tervepäinen erityisemmin vaikka vessanpesusta nauttisi, mutta ehkä joku saa jonkinlaista sisältöä elämäänsä ihan siitä, että on niin hyvä arjen organisaattori ja pystyy  pitämään oman pienen maailmansa kotona hienosti hallinnassaan. Minulta kotihengettären geenit puuttuvat kokonaan, olen toivoton sählä ja homssantuu. Sitä jotain omaa sisältöä elämään lastenhoidon rinnalle pitää siis etsiä jostain ihan muualta.

Vaikka kädet ja vuorokauden tunnit ovat koko ajan täynnä, kaipaan ajateltavaa. Minun tapani ajatella on kirjoittaa, ja mieluiten jollekulle muulle kuin itselleni. Olen narsistinen tyyppi, en jaksa huutaa tyhjyyteen. Niin että Valpurin höpöttämö on täten avattu uudelleen. Jos oikein kunnianhimoiseksi äidyn, yritän ehkä kirjoittaa jotain kaunokirjallistakin taas, tänne.

Olen varmasti ruosteessa, ajatus kulkee hitaasti eivätkä sormet kiidä näppäimistöllä normaalia nopeuttaan. Mutta ehkä tämä tästä vielä vähitellen, kymmenen minuuttia kerrallaan, siihen asti, kunnes pinnasängystä kuuluu taas karjuntaa.

h1

Siitäpähän oppii, mutta mitä

lokakuu 3, 2009

Katselin vierestä, kun uhmaikäinen neiti otti kohtausta keskellä markkinahumua.

”No niin, nämä kaikki ihmiset täällä katsovat sinua nyt. Kaikki nauravat sinulle, kun sinä olet niin tyhmä”, sanoi äiti.

Niin että kirjataan tänne nyt odottamaan yksi tuleva kasvatusperiaate. Tajuan kyllä, että useimmat sellaiset lakkaavat olemasta joutuessaan tekemisiin käytännön kanssa, enkä usko oman pinnani muutenkaan olevan kovin pitkä omapäisen kaksivuotiaan kanssa.

Silti. Toivon kovasti, ettei minusta koskaan tule sellaista äitiä, jonka mielestä lapsen rankaiseminen nöyryyttämällä on ok.

h1

Syksyt ovat alkuja, paitsi silloin kun ne eivät ole

elokuu 20, 2009

Syksyt ovat parhaita vuodenaikoja aloittaa jotain, kirpeitä, energisiä . Olen syysihminen. Syksyisin saan jotain aikaan, talveksi vaivun miltei horrokseen, keväisin ylisuoritan ja säntäilen, kesät sujahtavat ohi liian nopeaan. Osansa on varmaan opettajan kakaraksi syntymisellä. Opin, että syksyt ovat alkuja jo paljon ennen omia kouluvuosiani.

Tajusin tässä, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilassa, jossa syksy ei aloita mitään automaattisesti, ei edes töitä loman jälkeen, ei enää paluuta yliopistoon töiden jälkeen. Sisäinen kelloni sanoo silti, että jotain pitäisi muka tehdä. Read the rest of this entry ?