Archive for the ‘Elämän tarkoitus’ Category

h1

Pullolapsi saa ruokansa sylissä

lokakuu 13, 2011

”Ajattelin jopa, että lapsi alkaa vihata minua, kun ei saa minun tuottamaani maitoa”, toteaa tämän aamun Hesarissa pienen vauvan äiti.

Kiitämme kanssasisaria. Hyvin olemme taas onnistuneet syyllistämään ja satuttamaan, ja ihan turhaan. Read the rest of this entry ?

Mainokset
h1

Voiko äitiyteen hukkua? Näköjään taas pitäisi

syyskuu 16, 2011

Yhdessä kiiltäväkantisista mammalehdistäni kerrottiin, miten suurperheen Äiti ottaa omaa aikaa. Hän täyttää lasten mentyä nukkumaan vauvakirjoja ja järjestelee lasten valokuvia. Oi, mitä vastapainoa lapsiarjelle!

Muuten suht nokkelassa mammablogissa sadateltiin sitä, miten neuvolassa komennetaan huolehtimaan myös itsestä ja parisuhteesta. Ettäs kehtaavat! Kun eihän sitä Äiti sellaista ehdi, parasta luovuttaa ja keskittyä siihen ainoaan oikeaan asiaan: Äitiyteen.

Verkossa mammapalstoilla neuvotaan, kuinka hyvä Äiti ei ole erossa lapsestaan ensimmäisen vuoden aikana minuuttiakaan. Tai vielä mieluummin koskaan.

Minusta tällainen retoriikka ja toisten tuoreiden vanhempien syyllistäminen ovat jotenkin entisestään koventuneet verrattuna parin vuoden takaiseen, tässä silloisia mietteitäni. Ilmiölle on ihan oma sanakin jo; kantoliinamutsi. Read the rest of this entry ?

h1

Säikytä naapurisi; sano päivää

elokuu 12, 2011

Äitiyslomalla jopa kaltaiseni sosiaalinen eläin elää jossain määrin eristyksissä omassa kuplassaan. Minulla on ystäviä, sukua, jokunen samassa elämäntilanteessa oleva kaverikin. Asun Helsingissä, joka tarjoaa  paljon tekemistä ja tiloja lapsiperheille. Olen tyyppiä, joka juttelee tuntemattomille hiekkalaatikon reunalla. Roikun verkossa juoruamassa.

Silti menee päiviä, jolloin ei puhu kenenkään muun yli k0lmivuotiaan kuin kaupan kassan ja puolison kanssa. Read the rest of this entry ?

h1

Siitäpähän oppii, mutta mitä

lokakuu 3, 2009

Katselin vierestä, kun uhmaikäinen neiti otti kohtausta keskellä markkinahumua.

”No niin, nämä kaikki ihmiset täällä katsovat sinua nyt. Kaikki nauravat sinulle, kun sinä olet niin tyhmä”, sanoi äiti.

Niin että kirjataan tänne nyt odottamaan yksi tuleva kasvatusperiaate. Tajuan kyllä, että useimmat sellaiset lakkaavat olemasta joutuessaan tekemisiin käytännön kanssa, enkä usko oman pinnani muutenkaan olevan kovin pitkä omapäisen kaksivuotiaan kanssa.

Silti. Toivon kovasti, ettei minusta koskaan tule sellaista äitiä, jonka mielestä lapsen rankaiseminen nöyryyttämällä on ok.

h1

Syksyt ovat alkuja, paitsi silloin kun ne eivät ole

elokuu 20, 2009

Syksyt ovat parhaita vuodenaikoja aloittaa jotain, kirpeitä, energisiä . Olen syysihminen. Syksyisin saan jotain aikaan, talveksi vaivun miltei horrokseen, keväisin ylisuoritan ja säntäilen, kesät sujahtavat ohi liian nopeaan. Osansa on varmaan opettajan kakaraksi syntymisellä. Opin, että syksyt ovat alkuja jo paljon ennen omia kouluvuosiani.

Tajusin tässä, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilassa, jossa syksy ei aloita mitään automaattisesti, ei edes töitä loman jälkeen, ei enää paluuta yliopistoon töiden jälkeen. Sisäinen kelloni sanoo silti, että jotain pitäisi muka tehdä. Read the rest of this entry ?

h1

Suorita: äitiys

kesäkuu 24, 2009

Siskot, mikä meitä oikein vaivaa?

Lyhyessä ajassa olen oppinut, että vanhemmuuteen todellakin liittyy jatkuva tunne omasta riittämättömyydestä. Näin siis siitä huolimatta, että lapsemme on edelleen siinä vaiheessa, jossa mistään varsinaisesta kasvatuksesta ei voi vielä puhuakaan. Alle kahden kuukauden iässä kyse on puhtaasti perustarpeista, joihin lasken ravinnon, unen ja puhtauden lisäksi hellyyden ja vuorovaikutuksen opettelun. Vauvalla on kaikki periaatteessa hyvin, mutta silti välillä iskee syyllisyys. Teenkö tarpeeksi, teenkö jotain väärin?

Olettaisin, että tuntemukset ovat aika tavallisia tässä vaiheessa, kun pientä avutonta tosiaan joutuu valvomaan 24/7. Pitäisi olla kiveä, että osaisi olla yhtään huolehtimatta. Jotain tällaista toki odotinkin. Senkin tiesin, että pitää varautua myös huonoihin neuvoihin, ulkopuolelta tuleviin paineisiin ja lapsivihamielisiin asenteisiin.

Sitä en kuitenkaan etukäteen tajunnut kuinka suuren osan niistä paineista aiheuttavat nuoret äidit toisilleen. Tuntuu, että mistä tahansa äitiyteen liittyvästä asiasta tulee herkästi uskonto, varsinkin kun liikutaan verkossa. Harhaoppiset sopii kivittää joukolla. Ja tässä puhutaan nyt nimenomaan äitiydestä, isyys ei tähän kuulu, koska siihen ei liitetä samanlaista pyhyyttä ja pahuutta.

Tämänhetkinen ideaalimalli tuntuu pitävän sisällään ainakin seuraavat asiat. Luomusynnytys. Täysimetys lapsen tahtiin. Perhepeti. Kantoliina. Itse tehdyt kestovaipat, tai huippuyksilöillä varhain opeteltu vaipattomuus vessahätäviestintä. Itse tehdyt soseet. Kotihoito mielellään kouluikään asti, koska päiväkodit ovat Natsi-Saksasta. Tiptop hoidettu koti ja oma julkisivu.

Osaa näistä pidän erinomaisina ideoina, osaa yritän itse toteuttaa vaihtelevalla menestyksellä. Silti kuvittelisin, että toisinkin toimimalla pystyy kasvattamaan ihan tervepäisiä lapsia.

Otetaan nyt vaikka se kaikkein ilmeisin, rintaruokinta. Juu, kyllä, epäilemättä rintamaito on parasta ravintoa pienelle ja lapsentahtisuus paljon kellon tuijottelua terveempi idea. Ja kyllä, äidit tarvitsevat tässä tukea, jos ongelmia tulee, ja niitähän tulee meistä monelle. En näistä syistä  tai omasta täysimetyksestäni huolimatta käsitä, miksi imetyksestä on tehty niin valtavan iso asia, jossa naisen on mukamas pakko onnistua. Tuen varjolla tarjoillaan sitä syyllisyyttä; sanotaan esimerkiksi siihen tiettyyn äänensävyyn, että totta kai lapsen ruokkiminen on jokaisen perheen oma valinta, mutta. Ja neuvoksi pettymykseen ja epätoivoon, että yritä enemmän.

Loput listan kohdat varmaan aiheuttavat enemmän kiistaa kuin tämä. Ideaalimalliin tuskin pystyy kukaan, mutta jo vaatimusluettelona se on aika masentava, eikä minusta edes kuitenkaan tavoita oleellisia asioita. Jos suorittaa äitiyttä loputtomiin, niin mitenkähän sitä oikeastaan ehtii ja jaksaa olla oikeasti äiti? Siis esimerkiksi kuunnella lasta tai pitää tätä lähellä tai jutella tälle.

Ehkä eniten minua korpeaa se ihanteen pohjalla oleva ajatus, että äitiyden vuoksi pitäisi kokonaan luopua omasta minuudestaan. Kyllä, ainakin näin alkuvaiheessa lapsi todella vie suurimman osan valveillaoloajasta ja unistakin. Suurin osa muusta elämästä pitää siirtää syrjään hetkeksi.

Silti en hyväksy sitä, että pitäisi henkisesti siirtyä jonkinlaiseen umpinaiseen tilaan, jossa on tilaa vain itselle ja lapselle. Minä ainakin olen edelleen kiinnostunut ympäröivästä maailmankaikkeudesta. Vaikka omat aivoni ovatkin unenpuutteesta sulaneet, haluaisin pystyä edes pikkaisen esimerkiksi seuraamaan uutisia ja puhumaan ystävien kanssa muistakin kuin vauva-asioista. Vauvan päiväunien aikaan luen edelleen mieluummin romaania kuin Vauva-lehteä. Haluaisin edelleen esimerkiksi myös maailmanympärimatkalle, juoksemaan puolimaratonin ja poikien kanssa kaljalle. Näistä oikein mikään ei juuri nyt onnistu, tietenkään, mutten hyväksy sitä, että minun pitäisi muka lakata haluamastakin toteuttaakseni jonkun mielestä oikeanlaista äitiyttä.

h1

Toistaitoinen äiti kiittää osaavaa isää

Touko 29, 2009

Tänään kiitämme: puolisoa. Moitimme: Yhteiskuntaa noin yleensä.

Poikamme on nyt kolmiviikkoinen, ja sen vanhemmat edelleen aloittelijoita. Tai äiti ainakin. Isälle isänä oleminen näyttää olevan luontevaa, helppoakin. Osansa on silläkin, että imettämättömällä osapuolella on etuja puolellaan, niin kuin nyt se, että pääsee yksin ulos asunnosta ja välillä töihin lepäämään, ehjemmistä yöunista puhumattakaan. Silti, olen todella tyytyväinen siihen, että asun toisen aikuisen ihmisen kanssa, jolla on sekä sydän että aivot kohdallaan. Kun yritin sitä kiitellä, se sanoi, että tämähän on ihan normaalia. Niin pitäisikin toki olla.

Tätä taustaa vasten tuntuu koko ajan merkillisemmältä se, miten ympäröivä maailma suhtautuu isyyteen. Sitä ei nähdä melkein ollenkaan. Read the rest of this entry ?