Kauhukakaroillakin on oikeus olla olemassa

Iltapäivälehdissä rakennetaan taas keinotekoista kohua. Siis voi kauheeta, sitä on ihan pelkästään aikuisille tarkoitettuja ravintoloita! Ja hotellejakin, ja lentoyhtiöiden ykkösluokkia.

Onko joku oikeasti tuohtunut?

Ah, olisi se ihanaa olla kahdestaan sellaisessa lapsettomassa hotellissa. Jos matkustaisin koko sirkusseurueemme kanssa, osaisin kyllä varata huoneen perheellemme jostain ihan muualta, lapsiperheille erityisesti räätälöityjä ratkaisuja kun on niitäkin.

Toinen kestoaihe: Miksi siitä pitäisi loukkaantua, että joku haluaa pitää häänsä pelkästään aikuisten kesken?

Siinä ei ole mitään uutta, että maailma on täynnä pelkästään aikuisille tarkoitettuja asioita, eikä niissä kaikissa edes tarjota alkoholia. Erikseen lapsille tarkoitetuissakin tilaisuuksissa – siis vaikka lastenteatterissa – vanhempien soisi uskovan ikäsuosituksia.

En siis usko, että lasten tulisi päästä kaikkialle. Sen sijaan suutun nykyisin ihmisille, joiden mielestä lasten ei tulisi päästä mihinkään.

Tällaisten typerien mukakohujen perässä nimittäin niitäkin mielipiteitä aina lipuu esiin. Lapset metelöivät, sotkevat, vievät tilaa, se on väärin se! Vanhempien pitäisi ymmärtää pitää pilttinsä poissa esimerkiksi päivittäistavarakaupoista ja busseista, koska lapset ovat niin ärsyttäviä. Ainakaan ryhmissä lapset eivät saisi liikkua.

Vähät purnauksesta verkossa ja keskustelupalstoilla, mutta välillä sitä kohtaa törkeää tai suorastaan uhkaavaa käytöstä.
Kiitos vain sinä, joka läimäisit oven kiinni vaunujen edestä ja sinä, joka lukitsit pyöräsi siihen luiskan eteen juuri kun kuljimme luiskaa alas. Ja sinä, jonka mielestä oli  hassua antaa toisen koirasi työntää päätään vaunuhin sillä välin, kun toinen pyrki hameeni alle. Ja erityisesti sinä, joka kaupassa juoksit kaupassa päin rattaitamme ja tönäisit. Onneksi sitä äiti-ihmisenä kehittää nopeat refleksit. Pienet terveiset voisin lähettää myös naapuruston sekopäälle, jolla on tapana lasten kohdalla huutaa kovaan ääneen jotain epäselvää paskarattaista tai huoranpenikoista. Tavoitteesi on saavutettu, säikähdämme joka kerta.

On tietysti epäreilua, että juuri tällaiset tapaukset jäävät mieleen, kun suurin osa vastaantulijoista käyttäytyy kohteliaasti tai neutraalisti. Yleensä lasten kanssa liikkuessa saa apua, kun sitä tarvitsee, ja ylimääräistä ystävällisyyttä. Erityiskohtelua en odotakaan, normaaleja käytöstapoja kyllä.

Olisko minun sitten mahdollista muuttaa omaa käytöstäni? Siis niin, että ihan oikeasti jättäisin ne marakattini pois matkasta joka kerta, kun kipaisen kauppaan, apteekkin tai postiin vaikka?

Ensiksikin, kaikkia arjen asioita on mahdoton hoitaa niin, että lapset on säilötty kotiin tai päiväkotiin.

Toiseksi, vaikka tällaiseen helppoon elämään olisi mahdollisuus jotenkin, en tarttuisi siihen joka kerta. Ihmisiksi ihmisten ilmoilla opitaan olemaan siten, että ollaan yhdessä ihmisten ilmoilla. Esimerkiksi kaupassa, kirjastossa tai siinä (ei lapsilta kielletyssä) ravintolassa käymistä harjoitellaan uudestaan ja uudestaan. Mieluiten harjoituksia järjestetään niin, että lapsi on levännyt ja syönyt, mutta ihan aina ei voi valita.

Välillä se sujuu, sain viimeksi eilen erittäin asiantuntevaa kauppa-apua kaksivuotiaalta. Toisena päivänä se ei suju ja saadaan klassinen uhmaraivokohtaus karkkihyllyn edessä. Minun tehtäväni vanhempana on kohdata se raivo ja tehdä selväksi, että sitä ei sallita. Tämä saattaa kuitenkin vaatia tuhat toistoa. Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä, mutta emme silti suostu jäämään kotiin odottamaan lapsen järkiintymistä.  Toki joissain paikoissa niin kuin vaikka myöhemmin siellä teatterissa poistumme paikalta, jos touhu menee riehumiseksi.

Sitäpaitsi sittenkin kun (jos) se joskus järkiintyy, sillä on edelleen lupa esimerkiksi puhua tai laulaa tai nauraa julkisilla paikoilla, ja sekin tuntuu järkyttävän joitain kanssakulkijoita. Järkyttäköön.

On varmasti myös kädettömiä vanhempia ja kamalia kauhukakaroita, joille kukaan ei yritäkään vetää rajoja. En oikeastaan usko, että heitä olisi aiempaa suurempi määrä. Lasten käytöshäiriöistä on valitettu kautta aikain. Ulkopuolelta tuntemattoman on sitäpaitsi vaikea tietää kokonaistilannetta. Ehkä siinä ei olekaan toistaitoiset vanhemmat vaan vaikka erityislapsi? Ehkä myötätunto olisi enemmän paikallaan kuin närkästys?

Kolmanneksi tulee painavin syy.

Minuakin ärsyttävät esimerkiksi ostarilla notkuvat teinit ja vieressä lähijunassa istuvat pahanhajuiset keski-ikäiset miehet. En silti katso, että minulla on oikeus vaatia heistä vapaata tilaa. Heillä on ihan yhtä suuri oikeus olla siellä kuin minullakin.

Lapsista ei tarvitse pitää – itse asiassa minusta lapsista pitäminen noin yleensä on vähän kummallista, vähän niin kuin joku julistaisi pitävänsä kaikista aikuisista. Minusta on kuitenkin kohtuullista vaatia, että heitä kohdellaan ihmisinä niin kuin muitakin.

Itse asiassa meillä on suurin moraalinen velvollisuus pitää huolta niiden oikeuksista, jotka eivät itse siihen vielä pysty.

Maailma ei kuulu pelkästään meille ja meidän kaltaisillemme, vaan kaikille.

Advertisement