h1

Syksyt ovat alkuja, paitsi silloin kun ne eivät ole

elokuu 20, 2009

Syksyt ovat parhaita vuodenaikoja aloittaa jotain, kirpeitä, energisiä . Olen syysihminen. Syksyisin saan jotain aikaan, talveksi vaivun miltei horrokseen, keväisin ylisuoritan ja säntäilen, kesät sujahtavat ohi liian nopeaan. Osansa on varmaan opettajan kakaraksi syntymisellä. Opin, että syksyt ovat alkuja jo paljon ennen omia kouluvuosiani.

Tajusin tässä, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilassa, jossa syksy ei aloita mitään automaattisesti, ei edes töitä loman jälkeen, ei enää paluuta yliopistoon töiden jälkeen. Sisäinen kelloni sanoo silti, että jotain pitäisi muka tehdä. Pitäisi muuttua, pitäisi keksiä jotain uutta. Vierotusoireissani selailen vauvan kanssa tarjolla olevia harrastuksia. En sitten tiedä onko kolmikuisen raahaaminen vauvamuskariin tai mamma-afroon oikeasti tolkullista, ikään kuin se vielä kumpaakaan osaisi kaivata, mutta teen niin kuitenkin. Minä nimittäin kaipaan, jonkin aloittamista, enemmän ihmiskontakteja.

Vauvan kanssa aika on ihan erilaista kuin koskaan ennen, samalla hitaampaa ja nopeampaa. On ihan turha tehdä sen tyyppisiä suunnitelmia, että kello 13 huomenna olen tuolla ja teen sitä tai tuota. Sen sijaan voi suunnitella elämäänsä vaikka päiväunille nukahtamisen ja heräämisen väliseksi ajaksi, milloin se sitten tapahtuukin. Tai vaikka niille päiville, kun vauva ei huuda vatsavaivojaan, sitten kun niitä on. Loppujen lopuksi sitä omaa aikaa on olemattoman vähän joka tapauksessa, ja se voi keskeytyä koska tahansa.

Lapsi on edelleen päivä päivältä ihanampi, ja jos joku tarjoaisi minulle juuri nyt tilaisuuden palata aikuisten maailmaan aloittamaan uusia projekteja, en ottaisi tilaisuutta vastaan. Hullu ajatuskin, että raaskisi jotenkin siirtyä etäämmäs noin pienestä näin varhain. Yhteys lapseen on symbioottinen molempiin suuntiin, ei se ole pelkästään vauvan kehitysvaihe vaan äidin myös. Lyhyetkin erossaolon hetket ovat vielä vaikeita. Siis minulle, lapsella kyllä on kivaa isän tai mummin tai vaarin kanssa ilman äitiä sähläämässä vieressä.

Silti sisäinen syksyihmiseni ei oikein osaa olla mitenkään päin. En osaa olla miettimättä, että mitä seuraavaksi.

Uskottelen siksi itselleni, että tämä on minulle terveellistä. Että kerrankin on pakko keskittyä olemiseen. Ehkä olen liiankin tottunut aloittamaan jotain uutta liikoja miettimättä. Ehkä tällä kertaa pitäisikin osata pysähtyä, ajatella mitä sitä niin kuin ihan oikeasti haluaisi tehdä eikä pelkästään tehdä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: