h1

links for 2009-07-31

heinäkuu 31, 2009
Mainokset

3 kommenttia

  1. Tunnen yhden henkilön, jolla on amusia.
    Olen usein ajatellut asiaa.
    Olisi haastavaa ja kiinnostavaa perehdyttää
    hänet musiikkiin ja opettaa mm. soittamista hänelle.
    En lähde mukaan arvioon, että he olisivat toivottomia tapauksia. Ihmisen sävelkorva on kehitettävissä.


  2. Minä uskon, että musiikista nauttiminen ei ole kiinni sävelkorvasta. Ja musiikin tuottaminenkin, niin soittaminen kuin laulaminenkin, senkin pitäisi olla kaikkien oikeus ja siihen pitäisi rohkaista. Se kun voi olla hauskaa riippumatta siihen onko siihen lahjoja vai ei.

    Eri asia sitten tosiaan on, voiko sitä sävelkorvaa, tai tarkemmin esimerkiksi rytmitajua tai kykyä erottaa intervalleja toisistaan treenata tietoisesti, ja missä määrin. Tai vastaavasti, voiko esimerkiksi värisilmää harjoittaa, jos henkilö on kuvataiteen suhteen tollo kuten minä olen.


  3. Musiikista nauttiminen ei ehkä ole kiinni sävelkorvasta, tai sitten on. Kuka täysin epämusikaalinen ihminen voi todella nauttia musiikista, jos kaikki on pelkkää kaaosta, käsittämätöntä melua?

    Uskon, että ihmisen korvaa voidaan kehittää.
    Ei kuvataide riipu sinänsä värisilmästä.
    Muototaju yms. on yhtä tärkeää.
    Ja teoksen idea kokonaiseuudessaan täytyy vaan tajuta, mikäli kyseessä on mestariteos, ainkin nyt jotenkin tajuta, edes vähän.Kun jotain tajuaa, alkaa ihmetellen ja kunnioittaen katsella ja tutki



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: