h1

Suorita: äitiys

kesäkuu 24, 2009

Siskot, mikä meitä oikein vaivaa?

Lyhyessä ajassa olen oppinut, että vanhemmuuteen todellakin liittyy jatkuva tunne omasta riittämättömyydestä. Näin siis siitä huolimatta, että lapsemme on edelleen siinä vaiheessa, jossa mistään varsinaisesta kasvatuksesta ei voi vielä puhuakaan. Alle kahden kuukauden iässä kyse on puhtaasti perustarpeista, joihin lasken ravinnon, unen ja puhtauden lisäksi hellyyden ja vuorovaikutuksen opettelun. Vauvalla on kaikki periaatteessa hyvin, mutta silti välillä iskee syyllisyys. Teenkö tarpeeksi, teenkö jotain väärin?

Olettaisin, että tuntemukset ovat aika tavallisia tässä vaiheessa, kun pientä avutonta tosiaan joutuu valvomaan 24/7. Pitäisi olla kiveä, että osaisi olla yhtään huolehtimatta. Jotain tällaista toki odotinkin. Senkin tiesin, että pitää varautua myös huonoihin neuvoihin, ulkopuolelta tuleviin paineisiin ja lapsivihamielisiin asenteisiin.

Sitä en kuitenkaan etukäteen tajunnut kuinka suuren osan niistä paineista aiheuttavat nuoret äidit toisilleen. Tuntuu, että mistä tahansa äitiyteen liittyvästä asiasta tulee herkästi uskonto, varsinkin kun liikutaan verkossa. Harhaoppiset sopii kivittää joukolla. Ja tässä puhutaan nyt nimenomaan äitiydestä, isyys ei tähän kuulu, koska siihen ei liitetä samanlaista pyhyyttä ja pahuutta.

Tämänhetkinen ideaalimalli tuntuu pitävän sisällään ainakin seuraavat asiat. Luomusynnytys. Täysimetys lapsen tahtiin. Perhepeti. Kantoliina. Itse tehdyt kestovaipat, tai huippuyksilöillä varhain opeteltu vaipattomuus vessahätäviestintä. Itse tehdyt soseet. Kotihoito mielellään kouluikään asti, koska päiväkodit ovat Natsi-Saksasta. Tiptop hoidettu koti ja oma julkisivu.

Osaa näistä pidän erinomaisina ideoina, osaa yritän itse toteuttaa vaihtelevalla menestyksellä. Silti kuvittelisin, että toisinkin toimimalla pystyy kasvattamaan ihan tervepäisiä lapsia.

Otetaan nyt vaikka se kaikkein ilmeisin, rintaruokinta. Juu, kyllä, epäilemättä rintamaito on parasta ravintoa pienelle ja lapsentahtisuus paljon kellon tuijottelua terveempi idea. Ja kyllä, äidit tarvitsevat tässä tukea, jos ongelmia tulee, ja niitähän tulee meistä monelle. En näistä syistä  tai omasta täysimetyksestäni huolimatta käsitä, miksi imetyksestä on tehty niin valtavan iso asia, jossa naisen on mukamas pakko onnistua. Tuen varjolla tarjoillaan sitä syyllisyyttä; sanotaan esimerkiksi siihen tiettyyn äänensävyyn, että totta kai lapsen ruokkiminen on jokaisen perheen oma valinta, mutta. Ja neuvoksi pettymykseen ja epätoivoon, että yritä enemmän.

Loput listan kohdat varmaan aiheuttavat enemmän kiistaa kuin tämä. Ideaalimalliin tuskin pystyy kukaan, mutta jo vaatimusluettelona se on aika masentava, eikä minusta edes kuitenkaan tavoita oleellisia asioita. Jos suorittaa äitiyttä loputtomiin, niin mitenkähän sitä oikeastaan ehtii ja jaksaa olla oikeasti äiti? Siis esimerkiksi kuunnella lasta tai pitää tätä lähellä tai jutella tälle.

Ehkä eniten minua korpeaa se ihanteen pohjalla oleva ajatus, että äitiyden vuoksi pitäisi kokonaan luopua omasta minuudestaan. Kyllä, ainakin näin alkuvaiheessa lapsi todella vie suurimman osan valveillaoloajasta ja unistakin. Suurin osa muusta elämästä pitää siirtää syrjään hetkeksi.

Silti en hyväksy sitä, että pitäisi henkisesti siirtyä jonkinlaiseen umpinaiseen tilaan, jossa on tilaa vain itselle ja lapselle. Minä ainakin olen edelleen kiinnostunut ympäröivästä maailmankaikkeudesta. Vaikka omat aivoni ovatkin unenpuutteesta sulaneet, haluaisin pystyä edes pikkaisen esimerkiksi seuraamaan uutisia ja puhumaan ystävien kanssa muistakin kuin vauva-asioista. Vauvan päiväunien aikaan luen edelleen mieluummin romaania kuin Vauva-lehteä. Haluaisin edelleen esimerkiksi myös maailmanympärimatkalle, juoksemaan puolimaratonin ja poikien kanssa kaljalle. Näistä oikein mikään ei juuri nyt onnistu, tietenkään, mutten hyväksy sitä, että minun pitäisi muka lakata haluamastakin toteuttaakseni jonkun mielestä oikeanlaista äitiyttä.

Mainokset

3 kommenttia

  1. Vaikka se ei juuri nyt taida paljon syyllisyyden tunnettasi vähentääkään, niin haluan vakuuttaa, että se tunne kyllä pikkuhiljaa meiltä äideltä näyttää väistyvän! Näin mummona on nimittäin mukava huomata, että voi huoleta olla vatuloimatta, että onnistuinko kasvattamaan ja huolehtimaan ja ja…Sinusta sukeutui oikein kelpo äiti omine aivoinesi, siitäkin huolimatta, että sait soseet Bonapurkista, eikä hellan kulmalla itse haudutetuista mössöistä ollut tietoakaan. Tässä ajassa on mukavaa se, että periaatteessa on toivottavaa käyttää omia aivojaan läpi elämän – jopa miespuolisten juhannushumalikkaittenkin olisi suositeltavaa pitäa aivot messissä.


  2. Kuinkahan paljon näiden asenteiden laajuuteen vaikuttavat kaikki nämä vauvalehdet, joiden lukeminen on antoisaa ja mukavaa, mutta joiden ääressä pitää pitää kiinni maalaisjärjestä – kaikilla ei kaikki suju eikä kukaan odota sujuvankaan – niin kuin lehdissä kerrotaan. Parhaita neuvoja joita sain esikoisen synnyttyä oli kolmelapsisen ystävättären neuvo valittaessani sairaalassa saatujen imetysneuvojen ristiriitaisuutta: ”Ole huoleti, kun menet kotiin vauvan kanssa, löydät oman rytmisi ja tapasi.”

    Tuohon äitiyden kaikenkattavaan identiteettiajatukseen törmäsin välillä lasten vauvavaiheessa. Se oli minusta kummallista, kun itse koko ajan tiesin työidentiteettini olevan olemassa ja olevani edelleen kiinnotunut siit mistä ennenkin – olin jopa kykenevä keskustelemaan muusta kuin lapsista…


  3. […] syyllistäminen ovat jotenkin entisestään koventuneet verrattuna parin vuoden takaiseen, tässä silloisia mietteitäni. Ilmiölle on ihan oma sanakin jo; kantoliinamutsi. Pidetään siis tosissaan ihanteena, jotta […]



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: