h1

Epäilyttävä asuinalue

Touko 30, 2009

Puoliso tuli kauppareissulta eilen kiukkuisena. Siis siksi, että ruman ostarin toisessa ankeassa ruokakaupassa oli taas vaihteeksi tilanne päällä. Vartijahan siinä kaupassa päivystää aina, ja syystä. Nyt se oli kuulemma parhaillaan soittamassa poliisille, kun joku parikymppinen sälli oli yrittänyt kävellä kassan ohi kolme laatikkoa juoksukaljaa mukanaan, ja alkanut sitten elämöidä, kun tämä oli estetty.

Eipä ole eka kerta, mutta kieltämättä ostarilla pistäytyminen vetää aina mielen matalaksi. Paitsi rumaa, siellä on jotenkin epätoivoista. Räkälöitä on enemmän kuin niitä kauppoja, ulkona näkee lähinnä ammattialkoholisteja, kaikki muut kiirehtivät pois mahdollisimman nopeasti. Yleistä ilmapiiriä kuvaa minusta aika hyvin talvella kohdalleni lumimyrskyiltana sattunut tapaus. Hyvin sekavasti käyttäytynyt vanha mies oli kaatunut lumeen eikä päässyt ylös. Ohi kulki useita ihmisiä, kukaan ei pysähtynyt. Autoin sedän pystyyn ja katsoin että se pääsi hoipparoimaan sisälle lumisateesta ennen kuin jatkoin matkaa. Ymmärrän että sekavuus voi hirvittää, eihän sitä voi tietää johtuuko se parkinsonista vai huumeista. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että toinen ihminen jätetään lumeen makaamaan noin vain ja juostaan ohi.

Meiltä on ostarille jotain kilometrin verran. Olen viime viikkoina kävellyt mieluummin kaikkiin muihin ilmansuuntiin, katsellut lähimetsää, joenrantaa, mukavia pientaloalueita, urheilukenttiä. Esimerkiksi eilisellä iltakävelyllä näin seuraavat pahennusta herättävät asiat. Maailman laitetuinta pikkukoiraa ulkoiluttava tuulipukumies. Jalkapalloa pelaavia pikkutyttöjä. Grillaava ystäväporukka. Mopopoikia. Aidan päällä tasapainoilua treenaava pikkutyttö, jolla oli toisessa kengässä vaaleanpunaiset ja toisessa mustat nauhat. Lenkkeilijöitä. Vaaleanpunaisiin crocseihin ja yöpukuihin sonnustautunut pikkutyttöpari, kyykyssä pensasaidan takana hihittämässä vitsille, joka jäi kuulematta minulta. Kaksi vanhempaa naista, toinen rollaattori apunaan, tulossa pururadalta päin. Ja kauhistus kaksi teinityttöä juomassa makeaa siideriä ja tekemässä voikukkaseppeleitä sangen lähellä mopopoikien kokontumisajoa. Ei uskoisi, että kauhuostarille on niin lyhyt matka.

Siitä asti kun muutimme tähän olen ajoittain ihmetellyt miten näin mukavien seutujen keskelle on saatu sijoitettua niin ankea ostari. Vaatinee lahjoja, ja 70-lukulaista ankeaa kaupunkisuunnittelua parhaimmillaan.

Päällimmäisenä selityksenä tulee mieleen, että tähän tulokseen päästään, kun asuinalueita pyritään poliittisin päätöksin jaottelemaan hyviin ja huonoihin. Ongelmalähiö syntyy, kun yhteiskunnan kannalta ongelmatapauksia asutetaan riittävän suuri määrä yhteen läjään, pois paremmin toimeentulevien silmistä, mielellään jotenkin muutenkin eristyksiin. Kaupungin jakaminen slummeihin ja perheparatiiseihin ei loppujen lopuksi kenenkään etu.

Niin että vaikka ostariamme inhoankin, olen oikeastaan iloinen, että asun kahden maailman rajalla. Katselen kyllä paljon mieluummin jalkapalloa pelaavia pikkutyttöjä kuin sekakäyttäjiä, mutta on varmaan terveellistä, etten pääse ihan kokonaan sulkemaan silmiäni jälkimmäisiltäkään.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: