h1

Pitää olla lupa erehtyä

Touko 18, 2009

Muutama vuosi sitten mietin, että olisinpa teini-ikäisenä kuunnellut, kun aikuiset selittivät työelämän lainalaisuuksia. Siis uskonut tämäntapaisia selvityksiä, joissa kerrotaan mitkä alat tulevaisuudessa työllistävät. Tulokset ovat aika tuttua lajia. Muutaman vuoden päästä rakennuksilla ja hoitoalalla on töitä. Teknologia lyö paremmin leiville kuin talous. Humanistihörhöksi ei kannata hankkiutua.

Minähän halusin abiturienttina jääräpäisesti toimittajaksi, en suostunut muita vaihtoehtoja harkitsemaankaan. Ylioppilaskeväänä uskoin muutenkin, että vastoinkäymiset ylipäätään koskevat vain muita ihmisiä. Ensimmäinen shokki tuli eteen, kun yliopistoon ei päässytkään kävelemällä sisään. Opiskeluvuosina opin stressaamaan kesätöistä niin kuin kaikki muutkin. Sitten stressasin gradusta, silpputöistä, jatkuvasta kilpailusta, epävarmuudesta, pätemisen tarpeesta.Pahimpina vuosina kävi monta kertaa mielessä, että valitsemalla toisin olisin ostanut itselleni mielenrauhan.

Olisinko siis onnellisempi, jos olisin osannut pienempänä ajatella mikä on hyödyllistä minun ja yhteiskunnan kannalta? Olisiko pitänyt osata olla järkevämpi?

Verrattuna muutaman vuoden takaiseen aikaan oma tilanteeni on rauhoittunut, sain sen vakipaikan kuitenkin melko nuorena. Jossain muodossa stressaan varmaan lopun ikääni siitä onko oma työ riittävän mielekästä ja pitäisikö siinä kyetä etenemään jotenkin. Silti olen onnekas. Suhtaudun edelleen työhöni intohimoisesti, joskin verrattuna murrosikään ehkä vähän realistisemmin. Ei tämä toimittajan homma sen kummempaa työtä ole kuin mikään muukaan, joskus myöhemmin voisin hyvin kuvitella tekeväni jotain ihan muuta.

Hirveimmistä kipuiluvuosista huolimatta olen silti aika kiitollinen siitä, että pidin niin ehdottomasti kiinni siitä, minkä uskoin oikeaksi.

Niitä työelämän lainalaisuuksia on kyllä hyvä selittää nuorelle. Ainakin siinä mielessä, että murrosikäinen tajuaa, että valinnoilla on seurauksia. Toisinaan mielekkäästä työstä joutuu maksamaan esimerkiksi epäsäännöllisillä työajoilla, toisinaan kehnolla työtilanteella tai jatkuvilla suorituspaineilla.

Silti jotenkin näkisin, että nuorena on parempi tavoitella tähtiä kuin laskelmoida kylmästi tulevaa tulotasoaan ja asemaansa. Euroja ehtii ynnäillä myöhemminkin, ehkä on sittenkin parempi miettiä mihin omat kyvyt riittävät. Pitäisi olla myös lupa erehtyä, muuttaa mieltään ja etsiä itse itse ne tiiliseinät, joita vasten päätään hakkaa. Tämä tuntuu nykyisin olevan uhan alla; poliitikot paheksuvat välivuosia ja pitkiä opiskeluaikoja, ja yllyttävät hyppäämään nopeammin opiskelu- ja uraputkeen. Haahuiluun ei muka ole varaa.

Uskon, että yhteiskunnankin kannalta pelkkä järkeily ei riitä, tarvitaan myös tunnetta. Meillä humanistihörhöilläkin on tehtävämme.

On totta, että tulevaisuudessa(kin) varmaan tarvitsemme ennen kaikkea käytännön tekijöitä lisää. Ehkä niihin töihin kannatta kuitenkin yllyttää etenkin niitä ihmisiä, joilla on lahjoja juuri niihin. Esimerkiksi se hoitoala on taatusti niin vaativaa työtä, ettei se ihan kenelle tahansa sovi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: