h1

Kalapuikkovarkaan kova kohtalo

tammikuu 14, 2009

Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon – koulu kutsui poliisit

Otsikon luulisi olevan the Lehdestä, eikä Ilta-Sanomista. Ensimmäisenä tulee mieleen, että jollakulla jossain on suhteellisuudentaju lopullisesti hukassa. Tai ammattitaito kasvattajana.

Ehkä näen tässä kuitenkin liiankin helposti jonkinlaista kansalaistottelemattomuutta. Järkevää kapinointia enemmin kuin älytöntä uhmaa, tai itsekkyyttä, tottelemattomuutta tottelemattomuuden vuoksi.

Kun olin lukioikäinen, minun koulussani ei tarjoiltu kasvisruokaa. Tai siis, virallisesti sitä tarjoiltiin sille yhdelle tytölle, jolla oli kasvissyöntiinsä jokin lääketieteellinen syy. Epävirallisesti keittäjät tekivät sitä joka päivä vahingossa niin paljon, että me loputkin parikymmentä kasvissyöjää saimme syödäksemme.  Kerättiin tyttökaverin kanssa päättäjille adressi, jossa pyydettiin puuttumaan tilanteeseen, oman aktiivisuuden lisäksi tosin tässä taisi aika paljon auttaa kunnallispolitiikassa hääräävä äiti. Nykyisin entisessä kotikaupungissamme teini kuulemma saa jotain kuolleen eläimen tilalle eettisistäkin syistä. Hyvä niin. Meidän protestointimme asiasta oli aika kilttiä ja pientä, mutta kannatti.

Tätä taustaa vasten kuvittelen ehkä liiankin helposti niin, että kolmen sijasta neljä kalapuikkoa lautaselleen ottanut poika kapinoisi jotenkin tietoisesti. Että poika jotenkin fiksusti pyrkisi kiinnittämään ihmisten huomiota siihen, että kolme kalapuikkoa yläasteikäisen lautasella on oikeastaan aika vähän. Ei tämäntapaiseen mittaamiseen perustuva systeemi ainakaan opeta kenellekään tervettä suhtautumista ruokaan ja syömiseen. Eikä näin jäykkänä järjestelmänä edes tervettä suhtautumista niukkojen resurssien jakamiseen toisten ihmisten kanssa.

On toki niinkin, että uutisen perusteella kaikkia taustoja ei voi tietää. Ehkä kalapuikon varastanut poika käyttäytyy muutenkin epäsosiaalisesti, jo siinä määrin, että henkilökunnalta loppuvat keinot. Ehkä kalapuikko on vain pieni osa pidempää tapahtumaketjua. Ehkä kaikkea muuta paitsi polisiin kutsumista on kokeiltu. Nuorissa on varmasti nykyisin niin kuin ennenkin paljon niitä, jotka tahtovat kaiken mullehetinyt. Ja niiden vanhempia, jotka toimivat ihan samaan tapaan.

Jotenkin silti epäilen tätä toimintatapaa, ja tämän logiikan onnistumista.

Poliisin kutsumalla kasvattaja antaa  minusta ihan väärän viestin. Kyse ei siis olekaan siitä, että sääntöjä pitäisi noudattaa muiden ihmisten hyvinvoinnin vuoksi, tai että epäoikeudenmukaisia sääntöjä pitäisi pyrkiä muuttamaan mekkalointia tolkullisemmin keinoin. Poliisin kutsuminen paikalle arvioimaan yläasteikäisen kalapuikkojen määrää tekee säännöistä jotain pelkästään auktoriteettiin perustuvaa. Vahvin voittaa, tai kovimmin huutava. Ja jos näin on, on rationaalista käytöstä pyrkiä mahdollisimman röyhkeästi vahvimman asemaan, ei ainakaan opetella neuvottelemaan tai keskustelemaan asioista.

Yläasteikäinen on ihan mahdoton ikä, ja kasvattajalta varmasti vaaditaan lujuutta. Kasvattajan pitäisi tästä huolimatta pystyä tekemään itse päätöksiä muuta kuin murrosikäisen tasolla. Ainakin päätöksiä soisi motivoivan jokin muukin, kuin kasvattajan tarve osoittaa että mullapas onkin enemmän valtaa kuin sulla.

Advertisements

6 kommenttia

  1. Lehden jutussa ihmettelin sitä, miten pojan etunimi (jos oli oikea) oli lipsahtanut juttuun.


  2. Ihan hyvä asia ihmetellä. Etunimi ei nyt varmaan vielä auta tunnistamaan kyseistä oppilasta ellei tiedä jo varmasti koulun tilannetta ja oppilaita enemmän nimillä.

    Mutta silti, vähän outoa tuo on, että nimi on jätetty mukaan. Ei tässä nyt mistään merkittävästä rikoksesta epäillystä ole kysymys, jonka tunnistamiseen tarvittaisiin lisää tietoja.

    Monissa muissa jutuissa alaikäisen nimittäminen pelkällä etunimellä tuttavallisesti kertoo minusta aika usein väheksyvästä asenteesta.

    Otan sen etunimen pois omasta postauksestani ainakin, kun ihan turhahan se siellä joka tapauksessa on.


  3. Bloggaaja Nikopol osaa käsitellä tätä aihetta asiantuntevasti osoitteessa http://nikopol2008.blogspot.com/2009/01/vantaankosken-kalapuikkokohu.html

    Nimittäin ei niitä poliiseja koululle tietenkään kalapuikkoja laskemaan kutsuttu.

    ”Poliisin kutsumalla kasvattaja antaa minusta ihan väärän viestin.”

    Poliisin kutsumatta jättäminen se vasta väärän viestin antaakin kaikenmaailman häiriköille, jotka näkevät silloin asian niin, ettei koulu voi tehdä epäsosiaaliselle käytökselle mitään.


  4. Ääretöntä typeryyttä.
    Pojalla varmaan oli nälkä.

    Jos se oli uhmaa yms. sehän kuuluu nuoruuteen.
    Mikäli on väärin ottaa yksi ylimääräinen kalapuikko, poika pitää vain ottaa puhutteluun.Jos se oli tahallista,
    kysellä häneltä, miksi hän halusi ottaa tahallaan ylimääräisen. Hoitaa asia sivistyneesti, tehdä selväksi, että kyseessä on näpistys/varkaus.
    Ja että se on väärin. Kysyä häneltä, tietääkö hän, mikä on oikein ja väärin. Hänen kanssaan pitää rauhallisesti keskustella, kysellä, perustella asiat.Kuunnella, mitä hän sanoo. Opettajan on kartoitteva perusongelma/t.
    Oppilasta on kohdeltava rakkaudella, mutta hänelle pitää myös asettaa tiukat rajat, selvittää, mikä on oikein ja mikä väärin .Perustella asiat. Kysyä, ymmärsikö hän asian ja miten ymmärsi.
    Jos kyseessä on väkivaltainen oppilas, on oltava erittäin tiukka. Oikeastaan opettajaksi ei kannattaisi kouluttautua ollenkaan, ellei omaa luontaista auktoriteettia. Lapset ja nuoret ovat yleisesti ottaen todella fiksuja ja he ymmärtävät asia.Opettajan on oltava myös äärimmäisen oikeudenmukainen jokaista kohtaan.


  5. Jos tarina on todellakin totta, (vaikea uskoa), koulussa lienee jokin paha ongelma, jos opettajilla ei ole mitään auktoriteettia ,eikä käsitystä, miten nuorten kanssa pitää toimia, kuinka saadaan kuri ja järjestys aikaan. Jos ei ole muuta keinoa, kuin hälyttää poliisi paikalle.

    Lienee olisi paras vaihtaa ammattia?


  6. Ja taas.
    Ei mitään kommentteja.
    Olen varmaankin kauhean pelottava ihminen?



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: