h1

Toisaalta se ankka on kyllä aikas cool

marraskuu 2, 2008

Olen lapsesta asti aina epäillyt, että säännöt on salaa tarkoitettu pelkästään lapsien noudattettavaksi. Aikuiset kyllä valistavat ja nalkuttavat ja kieltävät, mutta tekevät itse mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Aikuisena olen oppinut, että tämä on ehdottoman totta etenkin liikenteessä.

Useimmat aikuiset noudattavat sellaisia turhuuksia kuin pysähtymistä punaisella valolla tai pyöräilykypärän käyttöä vain, jos pitää näyttää hyvää esimerkkiä paikallaoleville lapsille. Ja törttöilyn määrä on sitä suurempi mitä raskaammalla kulkuneuvolla ollaan liikenteessä: jalan käyttäydytään joskus, autolla mikään ei ole niin justiinsa. Lapsena liikennevalistusta oli tarjolla jatkuvasti ja sääntöjä pyrittiin tottelemaan kiltisti, tosin vaihtelevalla menestyksellä onnistuen.

Epäluuloni vahvistuivat tällä viikolla, kun yritin kolmesta eri ostoshelvetistä löytää uusia heijastimia puolison ja minun mustiin takkeihin. Valikoimasta saattoi päätellä, että aikuiset eivät varmaankaan liiku ulkona pimeän aikaan ollenkaan – tai sitten useimmat lajitoverit ilmeisesti loistavat sisäistä valoa. Kaikki tarjolla oleva tavara oli niin söpöstä että. Kun valikoima on sellainen kuin on, on aika helppo päätellä ketkä heijastimia oikeasti käyttävät ja ketkä eivät.

Päädyin valitsemaan katu-uskottavimmat tuotteet – itselleni neonpunaisen kissan ja ammatillisesti sopivan neonkeltaisen ankan. Puolisolle otin valikoiman äijämäisimmän tuotteen – eli neonvihreän haamun. Enempää tuskin kukaan aikuinen mies voisi toivoakaan.

Ja loppuun disclaimer: Kirjoittaja on ihan yhtä paha kuin kaikki muutkin aikuiset, eikä esimerkiksi edelleenkään omista pyöräilykypärää. Pitänee kuitenkin hommata sellainen piakkoin, kun kaverien lapset alkavat pikku hiljaa olla pyöräilyiässä ja mallioppivat yhtä hölmöiksi kuin Valpuri-täti.

Advertisements

One comment

  1. […] vuonna Vanhan joulumyyjäisistä. Tämä on todellakin aikuismalli, joka olisi kelvannut ehkä Valpurillekin hänen etsiessään sopivia haijastimia oli: “Valikoimasta saattoi päätellä, että aikuiset eivät varmaankaan liiku ulkona pimeän […]



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: