h1

Isona alan uranaiseksi

lokakuu 31, 2008

Istuin alkuillan puhumassa siitä, miten urauraura.

Tämä on jo mones liki identtinen keskustelu muutaman viikon sisään. Varmaankin siksi, että taloustaloustalous. Tai ehkä siksikin, että kaveritkin tuppaavat olemaan kolmekymppisiä, ja kolmissakymmenissä pitää näköjään alkaa kehittää tästä kriisiä tosissaan.

Tänään tuli mieleen, että jo kauan minua vaivannut oireyhtymä nimeltä menestysrajoitteisuus on  pahenemassa. Ja ei, tämä ei johdu tulevasta perheenlisäyksestä. Työ on minulle tärkeä asia odotetusta lapsesta huolimatta, menestysrajoitteisuus on sen sijaan riivannut jo vuosia.

Kyllähän minä kunnianhimoinen olen, siitä ei ole kyse. Mietin jatkuvasti teenkö mielekästä työtä, ja teenkö sitä oikealla tavalla, ja miten voisin kehittyä johonkin suuntaan. Viihdyn parhaiten, jos minulla on vastuuta. Ainakin minulla pitää olla tunne, että pystyn edes jollain tavalla päättämään itse minulle tärkeimmistä työasioista – ja että suoraan yläpuolellani ei ole idiootteja nokkimisjärjestyksessä. Onneksi ei olekaan. Stressaan, väliin ihan turhistakin. Saan raivarin, jos jonkun muun epäpätevyys pilaa oman työni. Enkä halua itse olla epäpätevä, ikinä. Minulle on tärkeää, että voin nauttia työstäni.

Silti minä en oikein osaa. En tosissani viitsi laskea mikä näyttäisi hyvältä cv:ssä. En suunnittele aktiivisesti, että minne kannattaisi seuraavaksi hakeutua, jos haluaisi herrahissillä ylöspäin. En oikeasti ole edes kovin kiinnostunut omasta palkastani. Totta kai enemmän rahaa olisi lystiä olla, muttei se ole keskeistä.  Kunhan nyt jotenkin toimeen tulee, hällä väliä. Ja vaikka haluankin rakastaa työtäni, elämässä pitää olla muutakin, ja aikaa sille muulle.

Ei, en minä erityisesti haluaisikaan olla ahne tai jatkuvasti tyytymätön omaan asemaani ja tuloihini. Kyse ei oikeastaan ole siitä. Sen sijaan tavallaan kahdehdin niitä tuntemiani fiksuja ihmisiä, jotka osaavat tässä kohtaa pelata korttinsa minua etevämmin. Oveluus nimittäin saattaa palkita siinäkin mielessä, että etenemällä ajoissa pääsee joskus mielekkäämpiin tehtäviin. Oveluudella nimenomaan pystyisi pitämään tiukemmin kiinni siitä, että pääsee kehittymään. Kun kerran on kunnianhimoinen, pitäisi tajuta olla myös parempi peluri.

Mutta teoreettista spekulointia tämäkin tietysti on. Oman liikkeeni tasaisesti ylöspäin estää tietenkin kaikkein tehokkaimmin liian suuri suu, jonka osaan avata ihan väärässä paikassa. Tähän vaivaan ei varmaan ole odotettavissa lääkettä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: